New Plastics Center NPC vauhdikkaasti liikkeelle
Keväällä perustetun New Plastics Center NPC:n toiminta on lähtenyt vauhdilla liikkeelle. Toiminnan käynnistämiseen on saatu rahoitusta vuoden 2020 loppuun asti. NPC:n projektipäälliköksi on nimitetty Muovipoli Oy:stä DI Jenni Syvänne.
Alkuvaiheessa on keskitytty erityisesti yritysprojektien käynnistämiseen. Tähän mennessä hankkeita on saatu käynnistettyä yli 3 miljoonan euron edestä. Projekteissa Business Finland on usein mukana osarahoittajana. Joka projektiin etsitään sopivat yhteistyökumppanit, jotka useimmiten ovat muita yrityksiä tai tutkimuslaitoksia. Myös Muovipoli osallistuu tarvittaessa projektien toteuttamiseen esimerkiksi testauksen tai projektirekrytointien kautta.
Vuosien 2019 ja 2020 aikana järjestetään 4-6 verkostoitumistapahtumaa, jotka on tarkoitettu yrityksille, tutkimuslaitoksille, korkeakouluille ja muille organisaatioille sekä julkisille toimijoille. Onnistunut avausseminaari ja workshop osoitti, että tällaiselle yhteistyöfoorumille on tarvetta. Workshopissa biomuovien ja -materiaalien pullonkauloiksi nostettiin erityisesti hinta, saatavuus ja kierrätys sekä terminologian ja määritelmien sekavuus. Ajureina taas mainittiin erityisesti kysynnän kasvu niin b2c- kuin b2b-markkinoilla, EU-regulaatio sekä standardointi. Näihin teemoihin pyritään toiminnassa erityisesti paneutumaan.
Tulevia tapahtumia
NPC järjestää yhdessä Muoviteollisuus ry:n Komposiittijaoston kanssa biokomposiittiaiheisen teemapäivän 26.9. Alihankintamessujen yhteydessä.
Eräs mielenkiintoinen biomuoveihin liittyvä lähiajan seminaari on Nordisk Bioplastföreningin järjestämä tapahtuma 12.9.2019 Helsingissä.
http://event.nordicbioplastic.com/default.asp?view=info&p=35&lng=eng
Loppuvuodesta on vielä tulossa tutkimukseen painottuva seminaari 10.12. ja maaliskuussa 2020 biopohjaisiin pakkausratkaisuihin keskittyvä seminaari PlastExpo -messujen yhteydessä 11.3.
Lisätietoja:
Muovipoli Oy, projektipäällikkö Jenni Syvänne, jenni.syvanne@muovipoli.fi ja toimitusjohtaja Sauli Eerola (rahoituksen hankkimiseen liittyvät asiat), sauli.eerola@muovipoli.fi