Muovi Plastics 2014 –messut lähestyvät

Joka kolmas vuosi Lahdessa järjestettävät Muovi Plastics –messut lähestyvät jälleen. Muovi- ja kumiteknologian erikoismessut pidetään 12.-14. marraskuuta 2014 Lahden Messukeskuksessa.

Tänä vuonna erityisesti messujen seminaaritarjonta on runsas ja kiinnostava. Seminaarikokonaisuus antaa kattavan kuvan muovialan kehityksestä sekä uusista käyttökohteista ja innovaatioista. Seminaarien asiantuntijaluennoitsijat tarjoavat mm. faktoja kierrätyksestä ja uusiutuvista raaka-aineista sekä esittävät yliopistoissa ja tutkimuskeskuksissa saavutettuja tuloksia ja luovat katsauksen muovin tulevaisuuteen. Seminaarit soveltuvat niin alan toimijoille kuin myös muille muovialasta kiinnostuneille.

Muovialan ammattilaisille, opiskelijoille ja muovialasta kiinnostuneille suunnatuilla Muovi Plastics –messuilla on esillä koneiden ja oheislaitteiden sekä materiaalien lisäksi myös lujitemuovi- ja komposiittiteollisuus sekä puolivalmisteiden, muottien ja muovituotteiden valmistajat. Ohjelmalavalla tapahtuu jokaisena messupäivänä. Perjantain ohjelmakokonaisuus ”MuoviDesign – askeleen edellä” on suunnattu erityisesti opiskelijoille sekä yleisesti muovialasta kiinnostuneelle kohderyhmälle.

Muovipoli Oy on mukana messuilla ja seminaareissa sekä osallistuu myös messujen suunnitteluun. Lisätietoa messujen internet-sivuilta http://www.lahdenmessut.fi/muovi14